Tutustu, tutki ja tartu!
 
Tämän sivun materiaali on vapaasti ladattavissa ja/tai tulostettavissa.
Hyödynnä materiaalia omaishoitopolkusi tueksi tai käytä ohjaustilanteissa, mikäli kohtaat omaishoitoperheitä työssäsi.
 

Satakunnan Omaishoitajat ry:n videot
Satakunnan Omaishoitajat ry toteutti yhteistyössä Satakunnan Elävän Kuvan Keskuksen kanssa videoprojektin omaishoitotilanteiden tunnistamiseen sekä omaishoitoperheiden erilaisuuteen ja moninaisuuteen liittyen viime vuonna. Videot on nyt julkaistu ja katsottavissa. Videoprojektissa kolme omaishoitoperhettä kertoivat oman tarinansa ja kaikista perheistä löytyy myös oma videonsa yhdistyksen omalta Youtube-kanavalta - Satakunnan Omaishoitajat ry.

Videon nimi - Yksi miljoonasta - johdattelee aiheeseen. Yli miljoona suomalaista auttaa säännöllisesti läheistään ja tällä videolla näette näistä miljoonasta auttajasta kolme.

 
 
Laulu omaishoitajille
”Orionin ja Omaishoitajat ja läheiset -liiton yhteistyön kunniaksi halusimme antaa oman panoksemme omaishoitajien hyväksi tämän laulun myötä”, kertovat Orionin työntekijät Krista ja Jakke laulun ajatuksesta. Laulun on säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut Jokke Seppälä 
 
 

Apteekki-ilta ja lääkärin luennon materiaali

Satakunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry järjesti yhteistyössä Asema-Apteekin ja Orionin kanssa omaisille ja omaishoitajille apteekki-illan 10.10.2017 Porissa. Unettomuudesta, sen hoidosta ja jaksamisesta oli puhumassa Ritva Lähteenmäki - yleislääketieteen erikoislääkäri ja Satauni-tutkija.

Tästä pääset tutustumaan hänen esittämään materiaaliin.
Suuri kiitos kaikille iltaan osallistuneille!
 
 
 
Omainen hoitajana -oppaat
Seitsemänosainen Omainen hoitajana -opassarja ilmestyy syys-joulukuussa 2017. Omainen hoitajana -opassarja on tehty kotona hoitamisen ja auttamisen tueksi tilanteisiin, joissa hoidettava läheinen on aikuinen. Oppaat soveltuvat sekä pitkään omaishoitajina toimineille että ensi askeliaan omaishoitajuuden polulla ottaville. Painetun oppaan hinta on 5 euroa. Tilauksiin lisätään posti- ja käsittelykulut.

Tutustu selattaviin näköisversioihin tai osta painettu opas.
https://omaishoitajat.fi/omaishoidon-tietopaketti/kirjoja-ja-oppaita/



Klikkaamalla kuvaa pääset www-sivulle:
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 ____________________________________________________________________________________
 
EU:n uusi yhtenäinen tietosuoja-asetus (GDPR) astui voimaan 25.5.2018. Olemme päivittäneet tietosuojaselosteemme noudattamaan uutta tietosuoja-asetusta.
 
Tästä pääset tutustumaan kaikkiin tietosuojaselosteisiimme:
 
 
 
 
 
 

Satakunnan Omaishoitajat ry, Eteläkauppatori 4B (5.krs), 28100 PORI, Puh. 0452008150